sunnuntai 7. elokuuta 2016

Kasvaa ja ei kasva

Kasvimaalla toiset kukoistaa, toiset ei kasva ollenkaan.
Öljysiemenkurpitsaa ja edessä kauraa.

Perunat hieman ahtaasti ja seassa härkäpapua.

Avomaankurkut olivat kasvutunnelissa, jonne ei enää ole toivoakaan että sopisivat. Alkavat jo sen sijaan vallata viereistä kaalipenkkiä.

Tässä pitäisi olla herneitä. Kaksi penkillistä. Kyllä jos tarkkaan katsoo siellä pari hernettäkin on, mutta enimmäkseen tuo vihreä on vesiheinää. Herne iti todella heikosti ja yksi lajike ei ollenkaan. Koskaan ei ole herneen kanssa käynyt näin. Taidan esikasvattaa jatkossa herneetkin.

Kesäkurpitsa ja spagettikurpitsa kompostikasassa.

Spagettikurpitsoja tulee paljon, täytynee työntää sukulaisille niitä.
Porkkanaa ja sipulia oli kaksi laatikollista vuororivein molemmissa. Toiseen ehdin kylvää pariviikkoa aiemmin kuin toiseen ja sen penkin ehdin myös kitkeä kerran tai kaksi useammanin. Toinen penkki jäi sitten vähän enemmän oman onnensa nojaan ja vesiheinä tukahdutti hentoja porkkanan taimia alleen. Niiden kasvu ehti kärsiä tosi paljon ennen kuin ne jaksoin kitkeä. Paremmin hoidetusta penkistä tulee kyllä hyvin sekä porkkanaa, että sipulia.

Kaalitkin on olleet vähän niin ja näin että kasvavatko. Ötökät niitä ensin kuritti ja puolet kaalin taimistakin jäi laittamatta, joten kaalipenkki on todella tyhjä. Muutama keräkaali kuitenkin tulee.

Heneet on täysi epäonnistumienen. Niitä jos muutaman saa tuoreeltaan syödä. Harmittaa.

Lantut, nauriit ja punajuuret järsi ötököistä ja vesiheinästä. Muutama niistä ehkä maistiaisiksi.

Salaattia on yli oman tarpeen ja härkäpavut kasvaa hyvin.

Koska oma jaksaminen oli tänä kesänä olematonta, näkyy se suoraan kasvimaallakin. En ole jaksanut kitkeä kuin aikaisin keväällä ja kaikki paikka- ja uusintakylvöt jäi tekemättä. Kasvimaa on puolityhjä. Harmittaa kyllä, mutta ei voi mitään, kun ei jaksa niin ei.
Perunaa sentään tulee ehkä syötäväksi asti, toisin kuin viime vuonna. Avomaankurkkuja ja mehuja pitäisi alkaa säilömään. Katsotaan miten ehdin ja jaksan ne tehdä koska minulla alkaa ensi viikolla koulu, ja voi että voi olla hommaa noissa kolmen lapsen päiväkoti asioissakin, varsinkin kun yhdellä on erityistarpeet.

3 kommenttia:

  1. Ei aina onnistu, jos koskaan! Mulla vähän samanlaiset meiningit kasvimaalla. Vesiheinä on ollut todellinen riesa tänä kesänä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jo viime kesänä oli ihan mahdottomasti vesiheinää ja saattaa olla että joku päästi sen siementämään, tietäähän siitä mitä seuraa. Ehkäpä sitä ensi kesänä jaksaisi paremmin.

      Poista
  2. Niinpä, tuskin ikinä on sellaista kesää, että kaikki onnistuu. Kaalit, lantut, nauriit ja retiisit meni erilaisten öttiäisten suihin meillä. Muutama lehtikaali säilyi. Ja rikkaruohot voivat erityisen rehevästi. Itse tein tosi montaa kesätyötä ja se näkyy kaikessa kotona. Kaikki on vähän sinnepäin ja kasvimaalla on tosi paljon rikkaruohoa. Säilöäkään en ole jaksanut siten kuin olisin toivonut. Voimia sinulle <3

    VastaaPoista