perjantai 17. kesäkuuta 2016

Väsymystä

Olen ollut viime aikoina ihan tolkuttoman väsynyt. Ainakin pari viikkoa meni etten nukkunut yhtäkään yötä niin että olisin herännyt pirteänä. Joka aamu kellon soidessa piti väkisellä kammeta itsensä sängystä ylös ja päivällä oli kerta kaikkisen pakko nukkua pitkät päikkärit. Ruokahalukin on ollut vähän hukassa, mistä on seurannut turhan paljon makean syömistä, mistä on edelleen seurannut lisää väsymystä.
Sitten tuossa reilu viikko sitten tein päätöksen että nyt tälle on pakko tehdä jotain. Aloitin karsimalla omaa työtä (täällä kotona).
Päätin että laitan vuoheni umpeen, kunahan kilitkin lähtee. Krookustahan olin lypsänyt jo aamuin illoin kun sen kili ei kaikkea syönyt, ja etenkin iltalypsyt alkoivat olla raskaita, kun ei olisi jaksanut enää. Jo se on helpottanut kummasti. Tein myös muita järjestelyjä että eläinten hoitaminen olisi helpompaa ja nopeampaa. En ole edes yrittänyt tehdä mitään ylimääräistä jos en ole oikeasti jaksanut, kaikki keskeneräiset projektit on edelleen kesken. Ja olkoot. Olen myös yrittänyt syödä edes kerran päivässä yhden hyvän ruoan ja jotain vitamiiniakin olen ottanut purkista.
Pikkuhiljaa on olo helpottunut, olen kyllä vieläkin väsynyt, mutta en enää tolkuttoman uupunut. Olen myös ottanut itselle omaa aikaa, kyselemättä mieheltä tai muilta että sopiiko.
Sen verran olen saanut nyt ajatuksia kasaan, että luulen kaiken johtuvan stressistä. Tarkkaan kun aloin miettimään, väsymys alkoi silloin kun meille tuli kilejä. Pari valvottua yötä, huolta ja rahanmenoa katkaisi varmaan kamelin selän. En nimittäin tainnut kertoa täällä blogissa että Orvokki tuli vielä uudestaan kipeäksi poikimisen jälkeen, sille tuli vielä kohtutulehdus ja meinasi syömättömäksi jättäytyä.
Siitä sai ihan tosissaan olla huolissaan ja vaikka Orvokki kuitenkin toipui, minä en tainnut.

Sen jälkeen olen vain sinnitellyt päivästä toiseen odottaen että milloin helpottaisi, kunnes en enää oikein jaksanut. Onneksi tajusin myös, että eihän elämä helpotu jos en minä itse sille jotain tee. Niinpä karsin kaiken turhan ja jäin työttömäksi. Kuulostaa varmaan hullulta jäädä työttömäksi, mutta työttömyyskorvaus on alimmillaankin tuplaten sen mitä kotihoidontuki. Raha vaan vaikuttaa aika suuresti elämään, halusi tai ei.
Oikeastaan se työttömyyskin oli ihan suunnitelmissa, koska olen hakenut opiskelemaan syksyksi ja onneksi nyt nekin palaset alkavat loksahdella kohdalleen. Siinäkin on ollut kyllä stressattavaa, kaikkine päiväkotiasioineen, työkkärin osuus ja koulupaikan saaminen. Nyt täytyisi vielä odottaa työkkärin päätöstä opiskelun rahoittamisesta, mikä näyttää kuitenkin aika hyvälle.
Jospa jaksaisin taas kirjoitella ihan aiheestakin, monta postsusta nimittäin olisi mielessä!

9 kommenttia:

  1. Voimia sinulle <3 Kuulostaa niin tutulta, vaikka meillä ei koskaan ole noita lypsettäviä ollutkaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3 pitäisi muistaa että elämästä pitäisi nauttiakin, eikä vain suoritataa.

      Poista
  2. Voimia sinulle. Luin postauksesi vielä toisenkin kerran; on hienoa kun pystyt kertomaan avoimesti väsymyksen tunteista. Tärkeintä on, että olet itse tunnistanut oireet ja miettinyt, miten tästä edetään. Kaikkea hyvää kesääsi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Kaikkein tärkein asia minkä oivalsin, siis oikeasti ymmärsin, oli ettei kukaan muu minua voi auttaa kuin minä itse. Jankkasin vain itselleni että kunpa kohta helpottaisi, mutta eihän mitään tapahdu ennekuin asialle tekee jotain, vähensin siis itse niitä töitä mitä pystyin ja jotain sälytin miehelle. Eihän se mieskään tiennyt miten auttaa vaikka valitinkin väsymystä, ennekuin sille kerroin.

      Poista
  3. Mahtava postaus, oikeesti! Ei se elämä ole niin iloista ja kevyttä aina!
    Itsellä samanlaisia mietteitä tosta työasiasta kuin sinulla. Olen mietiskellyt hakevani toiseen työhön, johan ehkä pääsisinkin. Entinen työnantajani. Mutta pelottaa ja tuntuu hullulta vakituisesta työstä irtisanoutua. Mitä tehdä, kun ahdistaa joka päivä töissä? Jos sivarielämä ei olisi kunnossa, niin argh!

    Hyvältä mielestäni kuulostaa tilanteesi, kun olet sitä alkanut noin analysoimaan. Asioiden on tarkoitus järjestyä! =D

    Ei ehkä tullut sinulle parhaaseen mahdolliseen aikaan, mutta blogissani on sinulle haaste!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin olen sellainen että stressaannun liikaa asioista joille en joko voi mitään, tai niitä on muuten ihan turhanpäiväistä murehtia. Se ei ole oikein hyvä yhdistelmä sen kanssa että reagoin herkästi ja voimakkaasti stressiin.
      Joskus elämässä kuitenkin pitää vaan uskaltaa hypätä, vaikka silihen uuteen työpaikkaan, ja luottaa että lopulta asiat tapahtuvat niin kuin on hyvä.
      Ja kiitos haasteesta saatanpa yrittääkin siihen vastata :)

      Poista
  4. Tuttu tauti. Hyvä kun osaat armahtaa itseäsi ja vähentää hommia! Toivotan rauhallista toipumista ja ilon hetkiä!

    VastaaPoista
  5. Tsemppiä!!! Hyvä, että olet itse tehnyt asialle jotain eli vähentänyt omia töitäsi. Älä silti lopeta kaikkea, koska sekään ei ole hyväksi.

    VastaaPoista
  6. Voimia <3 muista olla itsellesi armollinen, me kaikki tarvitsemme myös lepoa ja rauhaa, vaikka se meinaakin kiireisessä arjessa unohtua.

    VastaaPoista