lauantai 2. huhtikuuta 2016

Huhtikuun kuukauden kuva

 Sieltähän se kevät tulla pilkistää! Useampana päivänä ollut 10 astetta lämmintä, mutta viime yönä satoi kyllä sentin verran uutta luntakin. Vaan vakaasti kevättä kohti ollaan menossa.
Muutamien tosi lämpimien päivien avulla alkaa sulia paikkoja jo olla ja kivikkopenkissä pilkistelee jo maksaruohot ylöspäin. Iloinen olen että hyvin selvisivät viime syksyn siirrosta, mutta toivottavasti eivät ota nokkiinsa vielä kylmistä öistä ja vähän lumestakaan. Päätin kuitenkin etten suojaa tähän tulevia kukkia mitenkään, vaikka tuo penkkin paljastuukin lumen alta tosi aikaisin. Saa sitten muovautua sellainen kasvusto siihen mikä siinä kestää.
Jatkossa ajattelinkin ottaa kuun puolessa välin toisen kuvan, koska etenkin keväällä jo viikossa tapahtuu niin iso muutos.

6 kommenttia:

  1. Perus-maksaruohot on aika sitkeitä sissejä. Mä päätin etten suojaa edes havuja. En istuttanut viimevuonna mitään uusia, ja nyt saisi vanhat jo alkaa itse huolehtimaan itsestään. Istutetaan sitten tilalle niitä marjapensaita jotka pärjää jos joku menee kuolemaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nämä tais olla jotain isomaksaruohoja tai komeamaksaruohoja, no niitä isompia kuitenkin. Jos eivät selviä niin laitetaan jotain muuta.

      Poista
  2. Useimmat perennat kestävät kylmääkin säätä. Minusta tuntuu näin keväisin, että päivittäin pitäisi tehdä pihakierroksia ja kuvata paikkoja, koska koko ajan tapahtuu kaikenlaista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lumi sulaa kyllä ihan uskomatonta vauhtia, taas on ollut melkein kymmenen astetta lämmintä ja aurinko paistaa. Sittenpä saattaa olla joku yö reippaasti toistakymmentä astetta pakkasta, pitää itseäänkin vähän toppuutella ja yrittää muistaa että on vasta huhtikuun alku.

      Poista
  3. Keväällä on minusta ihanaa juurikin tarkkailla, mitä nousee mistäkin. Se hetki on niin nopeaan ohi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on kyllä ihan parasta, joka päivä voi löytää jonkun uuden pienen lupauksen kesästä! Löysin eilen raparperin, sieltä se pilkisti lumihangen keskeltä!

      Poista