sunnuntai 23. elokuuta 2015

Onnellinen

Kirosanoja on kuultu normaaliakin enemmän meillä. Mies on ollut töissä koko ajan, aamusta iltaan, maanantaista sunnuntaihin (no on se jonkun illan pitäny vapaatakin) ja minä yksin lasten kanssa. Pinna on niin kireellä etten tiennytkään sen voivan olla. Jos joku aamu onkin hyvä on se viimeistään lounas aikaan muuttunu huonoksi. Tai niin kuin tänään jo heti aamupalan jälkeen. Sen tarkemmin kertomatta, aamu sisälsi huutoa, itkua, oksennusta, kakkaa, liian pienen vessan ja rikkinäisen vessanoven kahvan. Ja mulla näkyy pullaa ja muuta makeaa menevän sitä enemmän mitä kireämpi pinna on, sillon kun oikein kiristää näkyy käsi työntävän pullaa suuhun jatkuvasti.

Ja ettei näissä ihan arjen jokapäiväisissä hommissa olis tarpeeksi kitkaa, on toinen kissa ollut kateissa kohta kolme viikkoa, pesukone hajosi ja pyykkivuori on ihan järjetön. Kaikki hommat seisoo ja minä en saa mitään aikaiseksi vaikka tuntuu etten edes ehdi mitään tehdä.

No tämä nyt oli pieni purkaus hermoja jäähdyttelemään tämän aamuisen jälkeen.

Mediassa on näkynyt olevan paljon juttua siitä miten lapset vähentävät vanhempiensa onnellisuutta. Niin aivan varmasti vähentää ja paljon, jos minulta olisi kysynyt puoli tuntia sitten. Ehkäpä kun tässä vähän olen rauhoittunut lapset ei vaikuta onnellisuuteen tai peräti lisäävät sitä. Monesti olen ajatellut että olisko pikkusen helpompaa ja mukavampaa ilman lapsia, mutta sitten kun ajattelee olisko sitä ihan oikeesti hankkimatta lapsia, niin en todellakaan olisi ollut.

Jos minä nyt sitten menisin, tämän pienen purkauksen jälkeen, siivoomaan ne oksennukset tuolta meidän liian pienestä vessasta ja pistäsin sen miehen korjaamaan sen hemmetin kahvan kunhan kotia joutais. Jos vaikka sitten ehdittäis jotain kivaakin tekemään. Ja onhan meillä ollut sitä mukavaakin kotona ja reissussa varmasti yhtä paljon kuin tätä arjen kitkaakin. Kyllä sitä onnellisuutta mahtuu sen kurjuuden väliinkin.

maanantai 10. elokuuta 2015

Kesästä nauttien

Pikaisia kuulumisia tulin vain kertomaan.
Ollaan syöty mansikoita, tomaatteja, kesäkurpitsoja, sipulia, kaalia ja salaattia kasvimaalta. Perunaakin ollaan syöty, mutta ne kyllä lähinnä kituuttavat. Jospa nekin vielä piristyisivät kun ilmat vihdoin lämpeni ja jatkuva sadekin on edes hetkeksi tauonnut. Herneitäkin saadaan kohta ja vesimelonejakin näkyy, mutta tuskin ehtivät enää kypsyä.

Ollaan käyty mustikassa, uimassa, retkellä kaupungissa ja kauempanakin. Ollaan syöty jätskiä, itsetehtyä ja kaupan. Sain jopa pestyä kaikki kymmenen mattoa! Toivottavasti vielä kuivuvatkin, kosteaa tahtoo olla vaikka koko ajan ei sadakaan. Siivosin myös auton, sisältä ja ulkoa, oli kyllä jo aikakin, sen verran törkyinen oli.

Loppuun vielä ihanan jäätelön ohje, ilman jäätelökonetta. Ohjeen olen joskus jostain netistä löytänyt, jostain toisesta blogista.

Tarvitset kulhon (pakkasen kestävän), nuolijan 3 dl kermaa, 3 kananmunaa ja 1,5 dl sokeria.

Laita kulho pakkaseen jäähtymään.
Erottele keltuaiset ja valkuaiset.
 Tee kolme vaahtoa erikseen:
1. Valkuaisvaahto
2. Kermavaahto
3. Sokeri ja keltuaiset

Sekoita lopuksi vaahdot varovasti nuolijalla keskenään ja lisää haluamasi maku, esim vaniljajauhe. Laita massa jäähtyneeseen kulhoon ja pakkaseen, sekoita sitä vielä kerran tai kaksi ensimmäisen 1-1,5 tunnin aikana. Jäätelö on valmis 4-6 tunnin kuluttua.

Sokerina kannattaa käyttää jotain hienokiteistä, myös tomusokeri, hedelmäsokeri tai hunaja käy, mutta hunajaa laittaisin sokerin määrästä korkeintaan 0,5 dl.