keskiviikko 12. helmikuuta 2014

Maajussi taas

Tanskalainen maajussi, on ainut televisio-ohjelma jota katson säännöllisesti (myös kaikki uusinnat) ja jopa odotan aina uutta jaksoa. Viime viikollahan näytettiin ensimmäinen jakso uudesta kaudesta, ja yllätys, yllätys, sitä ei tulekaan nyt kahteen viikkoon! Ja tästähän voi syyttää vain ja ainoastaan niitä typeriä olympialaisia.
En perusta muutenkaan urehilusta, varsinkaan sen katsomisesta (no joskus ehkä jääkiekkoa), saisi kaikki urheilu siirtyä niille urheilukanaville, että ei sentään kaikkien rauhaa rakastavien ihmisten tarvitsisi kärsiä niiden takia.

(Juu olen hieman tympiintynyt, niiden jotka pitävät urheilusta, ei tätä tarvitse lukea).

7 kommenttia:

  1. Just katoin, että mihin se maajussi on kadonnut. Voihan rähmä. Meillä ei myöskään katsota urheilua.
    Täällä on myös karppaaja,mutta viimeaikoina olen luiskahtanut pois siitä. Vaikka paljon parempi olis vähintään viljaton dieetti.
    Sulla oli tuolla muutakin mielenkiintoista juttua, joten taidan ryhtyä lukijaksesi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin oikein odotin sitä, vielä kun tänään ei oikein mikään ole sujunut, olisi se maajussi ollut päivän pelastus, vaan ei.
      Minulla myös joulun aikaan alkoi lipsuminen, tuli syötyä vähän pipareita ja muuta, nyt on tullu leipää mussutettua, ja se tuntuu ja näkyy :(
      Ja tervetuloa lukijaksi :)

      Poista
  2. Mä en pysty nyt pariin viikkoon osallistuu töissä kahvipöytäkeskusteluihin, koska en katso olympialaisia eikä voisi vähempää kiinnostaa muutenkaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tiedän tunteen (vaikka en nyt töissä olekaan), itsekin olen joskus nyökkäillyt niin kuin muka tietäisin jotain tai edes kiinnostaisi, kahvipöytäkeskusteluissa nimittäin. Miksihän sitä ei voi vaan reilusti sanoa että ei kiinnosta?

      Poista
  3. Kannatetaan! Urheilu TV:ssä omille kanavilleen ja sanomalehdessä liitteeseen (jonka saa tilata lisämaksusta). Nettiuutisissakin on ärsyttävää, kun uutisotsikossa kerrotaan, että Krayzchenkeltrell lyttäsi haastajansa, ja sitten pitää miettiä, missä ala-bambustaniassa nämä vaalit olivatkaan, ennen kuin tajuaa että kyse oli jostain biljardista tai muusta mäkihypystä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nuo urheilu uutiset kyllä saa aina hämilleen otsikoillaan, kuuluu samaan kategoriaan näiden julkkis televisoi-ohjelmien uutisoinnin kanssa (siis Big brother ja mitä niitä nyt onkaan), hetki menee ennen kuin tajuaa mistä on kyse, kun kuvitteli otsikon puolesta ihan muuta. Ja tähän tulee tosi fiksua tunnustaa, että minua otti ihan vietävästi päähän kun jääkiekon mm pelit siirtyi yleltä mtv:n puolelle, auts!

      Poista
  4. Maajussia kattelen mielelläni,on tosi kätevä käsistään.Aloin kattoo sillon aikoinaan ja kun näin ekan jakson,niin siitä se lähti:).No urheilua seuraan hyvin vähän,joskus mäkihyppyä vilikasen siihen se jää,tosin hiihtoja pikkasen siinä sivussa :D..

    VastaaPoista