keskiviikko 29. tammikuuta 2014

Tyytymättömyys

Minussa asuu tyytymättömyys. Välillä enemmän, välillä vähemmän.
Olen usein tyytymätön elämääni, melkein aina itseeni. Silloin kun keskityn elämään ei se vaivaa, mutta jos pysähdyn liikaa ajattelemaan ja annan synkän minäni olla äänessä liikaa, olen tyytymätön.

Minun oikeasti tarvitsisi opetella keskittymään enemmän elämään. Opetella olemaan armollisempi itselleni. Tyytyväisempi siihen mitä on.
Toisaalta olen jatkuvasti huolissani tulevaisuudesta. Minulla ei ole sellaisen alan koulustusta jolla realistisesti voisin työllistää itseni tai edes päästä toiselle töihin. Tiedän ainostaan yhden alan joka ihan oikeasti kiinnostaisi, ja juuri sitä koulutusohjelmaa ei tietenkään ole ihan lähellä. Kauemmaksi lähteminen ei tule kysymykseen kun lapset on vielä niin pieniä.
Minulla on noin 10 kk aikaa keksiä mitä teen hoitovapaan jälkeen. Kello sanoo tik tak, ja minua ahdistaa se kovasti.
Pelkään että joudun menemään töihin, joissa uuvun. Minulla on haaveita lähi tulevaisuuteen, mutta pelkään että voimani ei riitä työnteon lisäksi enää lapsille, kodille ja niille haaveille. Ei ainakaan kaikelle kolmelle.
Toisaalta haluaisin kovasti tehdä jo töitäkin välillä, mutta haluaisin kuitenkin tehdä työtä joka on mielekästä.

Tuntuu että minulla on jatkuvasti kiire, että aika loppuu. En oikein tiedä mikä se kiire on, mitä tapahtuu kun aika loppuu. Haluaisin vain osata nauttia elämästä. Hetkestä. Elää enemmän ja murehtia vähemmän.

Meillä on kuitenkin kaikki hyvin. On ihana talo ja tonttiakin sen verran että voi ainakin haaveilla omavaraisemmasta elämästä. Terveyttäkin on vielä kaikille riittänyt niin paljon että ketään ei ole menetetty, vaikka se lähellä on ollutkin. Nälkää ei olla koskaan nähty, vaikka rahaa ei liiemmin olekaan.



 

8 kommenttia:

  1. Tunnistin osittain itseni tekstistäsi. Melankoliaan taipuvaisena luonteena jää helposti murehtimaan ja miettimään mikä voi mennä pieleen. Paljon on työtä joutunut tekemään, ennen kuin olen oivaltanut, että omiin ajatuksiin voi vaikuttaa ja sitä myötä tunteisiinkin. Toivottavasti löydät mielekästä työtä/ tekemistä, johon voimavarat riittävät. Tsemppiä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Kuulen ehdottomasti niihin ihmisiin joiden pahin vihollinen olen itse.

      Poista
  2. Voisiko sen oikean alan koulutusohjelmaa ehdottaa jollekin lähellä olevalle oppilaitokselle? Kysyminen ei maksa mitään.

    Olet kyllä ihan selvästi Tiellä :)
    Ei ole muuta kuin tämä hetki.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen kyllä miettinyt että kysyisin tuolta meidän oppilaitokseltamme lisäisivätkö sen ohjelmaansa, puitteet sille periaatteessa kuitenkin olisi.

      Kiitos kannustuksesta :)

      Poista
  3. Mulla on kerrankin joku yltiöseesteinen hetki menossa, en oikein jaksa murehtia mitään ja tässä on hyvä nyt. Ehkä se johtuu siitä, että viime vuosina on ollut sen verran huolia ja murhetta ja päivittäistä selviytymistä, että nyt kun asiat on suurimmalta osalta normalisoituneet, niin olen pysähtynyt olemaan tässä hetkessä enkä jaksa muuta ajatella. Vaikkakin elämässä pitäisi seuraavan parin vuoden sisään pistää tosi paljon asioita ihan uusiksi, silti jotenkin tässä on niin hyvä nyt ja olen onnellinen. Näinkin voi siis käydä :) Vaikka tiedän todellakin mitä huomisesta huolehtiminen ja tyytymättömyys on, mutta joskus se seesteinenkin olotila voi yllättää, kuten minulle kävi. :)

    Hoitovapaasta tuli mieleeni, että mikäli minulle joskus tulee lapsia, olisi suuri haaveeni saada olla niiden kanssa hoitovapaalla. Mutta en tiedä, onko se taloudellisesti mahdollista, tällä hetkellä ei ainakaan olisi. Joten lucky you, kun oot saanut olla sellaisella :) Toivon myös, että löydät mielekästä tekemistä sen jälkeen ja sellaista, joka ei vie liikaa mehuja :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinällään kummallista myös, että hetkittäin olen todella onnellinen, ilman mitään sen kummepaa syytä, ihan vaan onnellinen elämästä. Harmi että olen kuitenkin niin synkkä ihminen että taitaa se tyytymättömyys kuitenkin useimmin vaivata kuin autuas onnellisuus.

      Hoitovapaalla olo on kyllä ollut antoisaa, ja surettaakin kun loppu alkaa hämöttää sillä saralla. Mutta melkoista pennin venytystä, viitseliäisyyttä ja kekseliäisyyttä on vaatinut että taloudellisesti ollaan pärjätty.

      Poista
  4. Tunnistin entisen itseni tekstistäsi. Mä olen päässyt huomisen ja tulevaisuuden murehtimisesta kokonaan eroon nyt. Siihen tarvittiin vain mies, joka sanoi huomisesta huolehtiessani aina vaan että me pärjätään ja että jokaisella on vapaus valita mitä tekee. Sitäkin piti tosin tankata mun päähän neljä vuotta ennen kuin tehosi ;)

    Tia
    http://pienenpienitalo.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oletpas hyvän miehen löytänyt, en vain tiedä uppoaako tuo asia koskaan oikeasti minun kalloon, paksukin kun on :) Tiedänhän minä tietysti että huominen huolehtii kyllä itsestään, mutta en vain osaa olla murehtimatta.

      Poista