keskiviikko 29. tammikuuta 2014

Konetiskiaine

Olen vaihdellut meidän pesuaineet ekologisempiin (ja halvempiin versioihin) pikkuhiljaa.
Kaikkein suurinta tuskaa on tuottanut astioiden pesu koneessa. Pesutulos ei ole ollut riittävä, joistakin on jäänyt jäämiä koneeseen ja astioihin ja sitten vaadin myös että ne astiat puhdistuu kans sillä koneen 45 asteen ekopesuohjelmalla.
 Ensin oli ecoverin konetiskitabletit, mutta ne ei jostain syystä aina liunneet. Niissä otti myös päähän se että ne oli pakattu muoviin (ja ylipäätään se tabletti muoto). Nyt taas kokeiltiin niitä pitkästä aikaa, pesutulos oli kyllä kohtalainen (eihän se koskaan koneessa ole niin hyvä kuin käsin pestessä), liukenemattomia tabletteja ei nyt ollut, mutta tabletit jätti koneeseen (ja joihinkin astioihin) pesuainejäämiä, ei kiva.

Kokeilussa on ollut myös attituden tabletit ja ne oli kyllä ihan hyviä, mutta liian tyyriitä.

Kokeilussa on ollut myös pesupähkinät, kokonaisena ja liuoksena. Kokonaisena ne ei toiminut ollenkaan, Liuoksena keksin kokeilla sitä ruokasoodan kanssa ja ensivaikutelma oli mitä parhain! Jonkun aikaa vaan kun sillä pesi, alkoi erityisesti muovi astioihin ja siis myös koneen muoviosiin, kerrostua pesupuähkinöistä sellaista rasvan tapaista kuonaa, tai ehkä se olikin rasvaa, en osaa sanoa. Kokeilin myös pestä pelkällä ruokasoodalla, mutta se taas ei poistanut rasvaa tarpeeksi tehokkaasti. Kokeilin pelkällä etikalla ja nyt lopuksi on kokeilussa ruokasoodan ja etikan yhdistelmä.

Tähän mennessä etikka-ruokasooda yhdistelmä on toiminut parhaiten, mutta kovin pitkään ei olla vielä ehditty testata. Käytän aineita suhteessa 25ml etikkaa, 1-1,5tl soodaa. Jos joku päättää testata kyseitä yhdistelmää, eikä ole ennen yhdistänyt etikkaa ja soodaa, niin sanottakoon tässä varoituksen sana että nehän kuohuu sitten aika kivasti keskenään, sitä ei kannata säikähtää.

Harmittaa että nykyään kaikki pesuaineet halutaan välttämättä tunkea tabletti muotoon, ainoana löysin Ole Hyvän jauheen, mutta sitä en halunnut vielä testata koska valitettavasti en ollut aiemmin tyytyväinen saman valmistajan käsitiskiaineeseenkaan. Tosin heidän yleispesuaineeseen olen kyllä ollut ihan tyytyväinen, se on käytössä nytkin. Tablettimuotoisia pesuaineita on kovin vaikea annostella sopivaa määrää, esimerkiksi Ecoverista on sanottava, että pesutulos oli sama pesi puolikkaalla tai kokoneisella. Kannattaa siis aina ainakin kokeilla vaikkapa puolikasta.

Booraksia myös suositeltiin jossain kokeiltavaksi (ameriikassa sitä kai käytetään aika paljonkin), mutta saatavuus tuli ongelmaksi, agrimarketista saattaisi onnistaa, se kun on nieltynä vaarallista sitä ei sitten enää saakaan. Toivottavasti pääsen kuitenkin senkin vielä testaamaan.

Käsitiskiaineena meillä on Ecoverin ja se on ollut hyvää, jouduin nimittäin jonkun verran tuskailemaan myös käsitiskiaineen kanssa. Yleispesuna (niinkuin jo mainitsinkin) on Ole Hyvän (se on myös kotimainen) hajusteeton ja muitapa en sitten kodin siivoamiseen käytäkään. Etikkaa ehkä ikkunan pesuun.
Itseni kuuraamiseenkin käytän nykyään palasaippuoita, hiuksille on Flow-kosmetiikan (kotimainen) shampoopala ja jos muistan niin hoitoaineena huuhtelen hiukset omenaviinietikalla. Vartalolle (ja käsille) on sitten ostettu Saiputti vuohenmaitosaippuaa (kotimainen tietty ja minulle myös lähituote) naturell ja omenainen oli myös aika ihana. Näitä oli tullut myös Prismaan, mikä oli ilahduttavaa.

2 kommenttia:

  1. Meillä meni myös aikaa siihen, että löytyi sopiva konetiskiaine. Aiemmin tilasin sellaisen ison useamman kilon ämpärin Sonett- jauhetta Hyvinvoinnin tavaratalosta. Se toimi meillä hyvin. Saa pienemmässäkin erässä. Viimeksi kun tilasin, sitä ei ollutkaan, joten tilasin Ole Hyvän ison ämpärin ja se toimii paremmin vielä kuin Sonett. Aineiden toimiminen varmaan riippuu vähän koneestakin ja siitä millaista vettä kenenkin hanasta tulee. Pehmeää vai kovaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin etsiskelin tuota Sonettia mutta en enää löytänytkään, ainut minkä löysin oli just tuo Ole hyvä, siis jauhemaisista. Täytynee ehkä sitten vielä kokeilla sitäkin, jos sinäkin olet ollut tyytyväinen, ei tainnut olla kauhean kallistakaan. Täytyy kyllä myöntää että en ole kovin tyytyväinen tuohon meidän astianpesukoneeseen, huuhtelu ja kuivaustulos ei ole niin hyvä kuin olisin toivonut. Ei kuitenkaan ollut se ihan halvinkaan kone vaikka sekin tarjouksesta ostettiin

      Poista