sunnuntai 28. heinäkuuta 2013

Mehiläishoitajan iloa ja kauhua

No tänään sitten ehdin kurkkaamaan pesille. Ja sieltähän se uusi emokin löytyi, hyvin olivat hyväksyneet sen kuningattarekseen. Jaokkeessa oli hyvin ruokaa ja vielä kuoriutumattomia sikiöitäkin.

No sitten menin vielä katsomaan toisenkin pesän. VIRHE! Fiksusti muka ajattelin, että käynpäs tälläkertaa pesillä jo aamupäivästä, että varmasti ehdin. No tässäpä pesässä mehiläiset olivatkin todella pahalla tuulella. Kävin pesän kuitenkin läpi, ja ilokseni se oli ihan täynnä hunajaa, ei tosin vielä ihan valmista hunajaa, mutta ainakin tiedän nyt että sitä saadaan, kunhan kuivattavat sen loppuun ja peittävät sen.
No pesä takaisin kasaan ja lähdin pois.
Mehiläiset vaan ei, eivät ole jättäneet koko päivänä rauhaan. Pariin ensimmäiseen tuntiin ei voinut pihalle pistää nokkaansa, niin äkäisiä olivat. Kyttäsivät vaan ovella.
Meni varmaan puoli tuntia ennen kuin sain niitä edes sen verran harhautettua, että pääsin itse sisälle ilman että älytön määrä tulee mukana. Enhdin siinä välissä soittaa jo meidän oppi-isälle ja kysyä häneltä neuvoa. Sanoikin että kannattaa mennä vasta iltapäivällä pesille, ovat silloin ehtineet kerätä mettä ja saaneet itsekin syödäkseen, ovat sitten paljon leppoisampia. Tuli kyllä tämä asia opittua sitten kantapään kautta.
Neuvoi siinä samalla lisäämään laatikon pesälle, ja entisten laatikoiden väliin, peittävät sitten ylälaatikon hunajat ja ne saa kerätä pois. Kävin siten laittamassa vielä samoilla vihoilla sen uuden laatikonkin.

Vaan siltikin on koko päivän, enemmän tai vähemmän, mehiläiset meitä häirinneet. Jospa ne olisi jo huomenna vihansa unohtaneet ja saisi pihallakin olla taas huoletta.
Musta ja punaherukkapensaatkin minun piti tänään tyhjentää ja keitellä mehuksi, mutta jäi nyt sekin tekemättä.

Että ei tämä hoitajan elämä näköjään pelkkää hunajaa ole, mutta tiedänpähän tehdä hoitotoimet pesällä jatkossa myöhemmin.

torstai 25. heinäkuuta 2013

Mehiläispesien lisääminen

Mehiläispesään kuuluu emo (eli kuningatar, joka on kaikkien pesässä olevien mehiläisten äiti), eri ikäisiä työmehiläisiä (naaraspuoleisia) ja kuhnureita (miespuoleisia mehiläisiä).
Eri ikäisillä työmehiläisillä on erilaisia tehtäviä pesässä. Vastakuoriutuneet mehiläiset puhdistavat kennoja, vähän vanhemmat ruokkivat vanhoja toukkia, sitä vanhemmat taas ruokkivat nuoria toukkia, seuraavaksi tehtäviin kuuluu olla lentovartijana ja rakentaa kennostoja. Vasta kaikkein vanhimmat mehiläiset lentävät ja keräävät pesään mettä, siitepölyä ja vettä. Tämän ne aloittavat vasta noin 40 vuorokauden kuluttua muninnasta.
Mehiläishoitajalle tämä tarkoittaa siis sitä että vain keväällä ja alkukesästä munitut mehiläiset ehtivät kerätä hunajaa. Tähän aikaan pesään munitut ja siellä kuoriutuvat mehiläiset eivät enää ehdi kerätä hunajaa, mutta ne eivät myöskään ole vielä niitä mehiläisiä jotka talvehtivat. Ne ovat siis mehiläisiä jotka ovat aika turhia, jopa haitaksi, koska ne lähinnä kuluttavat pesän ruokavaroja (siis hunajaa), eivät hanki niitä.

Minulla on nyt juuri tällainen tilanne. Pesässä on runsaasti mehiläisiä ja sikiöintiä, mutta hunajaa todella vähän. No kesäkään ei kyllä ole ollut ihan parhain mahdollinen, vaikka parempi kuin viime kesä. Monet tärkeät mesikasvit ovat kukkineet etuajassa, johtuen varmaan toukokuun todella lämpimistä ilmoista. Yleensä pesästä otetaan hunajat pois elokuun puoleen väliin mennessä, mutta olen kuullut että todella moni on jo ottanut hunajat pois.

Luonnossahan mehiläiskunnat lisääntyvät parveilemalla. Tämä tarkoittaa sitä että kun pesässä alkaa olla ahdasta, pesästä lähtee emo ja suuri joukko lentomehiläisiä, joskus tällaisia parvia voi pesästä lähteä myös toinen ja kolmaskin. Ne perustavat uuden yhdyskunnan johonkin sopivaksi katsomaansa paikkaan. Jäljelle jäänyt yhdyskunta kasvattaa itselleen uuden emon. Yleensä parveilu tapahtuu alkukesästä, ennen juhannusta.
Parveilukuumeen poisto ja parveilun estäminen on juttuja joihin en nyt mene sen tarkemmin, vaikkakin omassa pesässänikin parveiluun on olemassa riski. Eli että mehiläisistä suuri osa karkaa taivaan tuuliin, tällainen on hoitajalle suuri menetys.

Näin heinäkuussa mehiläispesistä tehdään yleensä jaokkeita, eli siis uusia yhdyskuntia. Niin minullakin on tarkoitus tehdä.

Vanha pesä vasemmalla, molempien lentoaukot ovat pesän lyhyellä sivulla, kuvasta pois päin.

Sunnuntaina laitoin jaokkeelle oman jalustan, siihen pohjan ja yhden pesälaatikon. Koska jaoke tulee vanhan pesän viereen, tai läheisyyteen on hyvä suunnata jaokkeen lentoaukko hieman eri suuntaan kuin vanhemman pesän, minulla vanha pesä on kaakkoon ja jaoke lounaaseen. Lisäksi jaokkeen lentoaukko pienennetään, niin että se on vain kahden sormen levyinen. Se on tärkeää myös lämpötalouden kannalta.
Seuraavaksi otin jaoketta varten 4 peittosikiökehää, 2 ruokakakkua ja 4 valmiiksi rakennettua, tyhjää kehää.
En kyllä ollut nyt aivan tyytyväinen pesän ruokamäärään, ja vanhaan pesään jäikin aika vähän ruokaa. Päätin kuitenkin uskaltaa tehdä siitä jaokkeen. Pesään jäi kuitenkin suuri määrä lentomehiläisiä, mutta ruokittavien mehiläisten määrä väheni.
Sikiökehien mukana jaokkeeseen siis meni niillä olevat mehiläiset, jotka ovat sikiökehillä yleensä nuoria, toukkia hoitavia mehiläisiä. Nämä mehiläisethän eivät siis vielä lennä pesän ulkopuolella joten ne eivät myöskään lennä takaisin vanhaan pesään, kaikki vanhemmat mehiläisethän lentävät vanhalle pesäpaikalle.

Keskiviikkon tuli sitten uusi emo. Emo on sellaisessa pienessä häkissä, emokalikassa, vajaan kymmenen seuramehiläisen kanssa.
Emo näkyy tuossa kuvassa keskellä, sen tunnistaa tuosta hailakanpunaisesta selkämerkistä, merkki myös kertoo minkä vuoden emo on kyseessä. Klikkaa kuvaa isommaksi.
 Seuraava homma onkin sitten poistaa seuramehiläiset, ja myös tappaa ne. Tämä onnistuu laittamalla kalikka vaikka minigrip pussiin ja päästämällä mehiläiset pois sieltä. Sitten yksinkertaisesti liiskataa muut, paitsi emo ja emo laitetaan takaisin kalikkaan.
Mehiläiset kannattaa liiskata päästä, ettei suolen sisältö leviä pusiin. Itse en onnistunut tässä kovin hyvin ja tämä olikin vaikein asia koko emon lisäämisessä. Ovat muuten todella sitkeähenkisiä ja emoakin piti kokoajan varoa. Kokeneemmalta tämä tuntuu kyllä käyvän paljon näppärämmin.

Emo yksinään kalikassa.
Seuramehiläisten poistaminen ja tappaminen on siksi tärkeää, että ne vaikeuttavat emon hyväksymistä pesään ja voivat levittää tauteja. Emo on yleensä tauditon.
Emo laitetaan tuossa kalikassa pesään, koska pesässä olevat mehiläiset eivät yleensä hyväksy heti uutta emoa vaan tappavat sen. Häkin toisessa päässä (kuvassa tuon valkoisen teipin alla) on sokeritahnaa, joka estää mehiläisiä pääsemästä heti emon luo, vaan siihen kuluu yleensä 2-4 päivää. Tänä aikana mehiläiset (toivottavasti) hyväksyvät emon omakseen. Mehiläiset siis syövät pikkuhiljaa sokeritahnan pois ja emo vapautuu häkistä.
Mehiläiset kiinnostuvat heti emosta, mutta se on onneksi vielä turvassa häkissään.

Kalikka olisi pitänyt kiinnittää rautalangalla tuohon kehien päälle, tämä meni ihan mönkään, liian lyhyt lanka tipahti, mutta aika hyvin kalikka kuitenkin tuossa tuntui pysyvän, joten jätin sen siihen.
Emo tulisi sijoittaa lähelle sikiöalaa, yleensä siis keskelle. Itse laitoin kalikan vähän sivuun, koska tytöt olivat rakentaneet tuohon keskelle ihan kivasti villirakennetta ja siinä oli aika ahdasta.

Seuraavaksi pesällä mennään käymään muutaman päivän päästä ja tarkisteaan onko emo jo vapautettu ja jos on, yritetään etsiä se tai tarkistetaan onko se alkanut munimaan. Joskus kuitenkin emo ei ala ihan heti munimaan tai mehiläiset eivät ole hyväksyneet sitä, vaan tappaneet sen.
Nyt sitten jännäillään miten käy, viikonloppuna uskaltaa ehkä mennä jo katsomaan.

En ole käynyt toisellakaan pesällä sen jälkeen kun tein siitä tuon jaokkeen, mutta todella ahkerasti ovat ainakin liikenteessä, paljon on ruuhkaa lentoaukollakin. Joten toivottavasti niilläkin menee hyvin.

Tapoja tehdä jaokkeita ja hoitaa mehiläisiä on sitten yleensä yhtä monta, kuin on hoitajiakin. Tapani ei välttämättä ole oikea, mutta näin minä homman tein ja toivotaan että onnistuu.

keskiviikko 17. heinäkuuta 2013

Kesä katosi

Jonnekin se meni. Ihan on ilmat syksyiset, oikein täytyy katsoa että joko lehdet on alkaneet kellastua ja sitten muistaakin että nythän on vasta heinäkuu.
Yöt on tosi kylmiä, eikä päivälläkään tahdo lämpötila kohota paljon kymmenen asteen yläpuolelle. Toivottavasti tulee vielä vähän lämpimämpi aalto.
Myös vettä on alkanut tulla vähän turhan paljon. Eilen kun kävin pottuja hakemassa, oli maa ihan märkää, vaikka perunat on melko korkeissa harjuissa. Vielä ei onneksi ole märkyys näkynyt kuitenkaan kasvien kasvussa.

Mutta kuuluu tänne hyvääkin.
Kasvimaalta ollaan syöty jo paljon kaikkea. Salaattia, pinaattia, retiisiä, sipulia, punajuuria, kesäporkkanoita ja perunaa. Pinaatit on jo alkanut kukkia, salaatitkin ollaan melkein syöty (kun joku ei muistanut tehdä uusintakylvöjä riittävän aikaisin) ja retiisit söi melkein kaikki joku muu, perunat on isoja ja punajuuriakin saa aika paljon kerätä kun tulevat syömäkokoisiksi.
Olen todella vähän valmistanut punajuuresta ruokaa, mutta nyt olen ja mitä herkkua se onkaan! Taitaa käydä niin että punajuuria ei jää säilöttäväksi ollenkaan, vaan minä syön ne sitä mukaa kun kasvavat. Ensi vuonna täytyy laittaa punajuurta kyllä huomattavsti enemmän.
Onneksi meidän kasvimaan ala moninkertaistuu ensi vuonna, kun jaksoin kylvää noita maanparannuskasveja. Toivottavasti.

Meillä oli vähän suunnitelmissa kynnättää pieni pelto tuonne rannan puoleiselle alueelle, mutta huomasin tässä kevään aikana, että siellä on pari viikkoa kevätkehitys myöhässä, verrattuna muualle. Metsäkurjenpolvi alkoi kukkia vasta pariviikkoa myöhemmin kuin melkein vieressä.
Johtuukohan se sitten siitä että, tuo joki tulvii aina jonkin verran keväisin ja se rannapuoleinen pelto on tietysti melko märkä pidempään, kuin vaikka meidän talon toisella puolella olevat alueet.
Laitettiin (siis mies teki) sinne pieni perunapelto, siellä myös kasvuunlähtö oli jotenkin hitaampaa kuin tuossa varsinaisella kasvimaalla (jossa myöskin oli perunaa vähän).
Ehkäpä ei siellä tulla kasvattelemaan sitten mitään, paitsi mehiläisille siellä kasvaa kukkia.
Sinänsä se vähän harmittaa, koska se on ainut paikka minne pääsee traktorilla helposti, muualle joutuu menemään enemmän tai vähemmän pihan poikki, ja savimaalla se ei ole kovin hyvä juttu, kun ei tuo nurmikko tahdo mitään kantaa. Kun saisi edes käännettyä tuon maan traktorilla, loput voi hoitaa käsipelin ja maankäännönkin myöhemmin vaikka ihan jyrsimellä, kyse ei kuitenkaan ole mitenkään isosta alasta.
Kauraa haluasisin kokeilla viljellä hieman, saisi talveksi linnuille lyhteitä ja ehkäpä vähän niille (joskus saapuville) kanoillekin.

sunnuntai 14. heinäkuuta 2013

Mielessä nyt

Vähän haikea olo on, kun luovuin isosta akvaariostani. Tai on se vieläkin tuolla varastossa, mutta ostaja sille jo (toivottavasti) on. Kalojakin jouduin viemään kolme salamanteriplekoa eläinkauppaan, kun en niitä myytyäkään saanut. Hienoja kaloja olivat ja vähän hintavempiakin vielä. Ostajakin ilmeisesti ainakin yhdelle sitten löytyi heti kaupassa. Melkein vähän alkoi ärsyttämään. Akvaariokalat on yksi todella laiminlyöty lemmikkiryhmä. Aivan älyttömästi näkee huonosti hoidettuja akvaarioita ja epäsopivia kalastoja tai liian isoja kaloja ihan liian pienissä akvaarioissa. Ja näihin julkisiin akvaarioihin, mitä sairaaloissa jne paikoissa on, en viitsi edes mennä. Niitä kun haetaan eläinkaupasta hetken mielijohteesta, ei vähänkään viitsitä ottaa etukäteen selvää, vaikkapa ihan koosta. Saati sitten lämpötiloista tai muista vaatimuksista.
Kaikkein järkyttävin on ehkä kultakala ja sen kaikki oikeasti järkyttävät jalostusmuodot. Kultakala lasimaljassa saa minut oikeasti vihaiseksi. Saati sitten ne mulkosilmäiset uimakyvyttömät jalostusmuodot.
Ja sitten en ihmiset jotka jaksaa tulla itkemään että tapahtuu sitä maailmassa pahempaakin, että ajatteleppa vaikka tuotantosikoja tai vaikkapa nälänhätää. Ihan niinkuin vaikkapa akvaariokalojen parempi hoito jotenkin huonontaisi vaikka sikojen elinoloja.
Tältä se viimeksi näytti.




Jäihän minulle vielä kyllä toinen akvaario, pienempi ja sinnekin kaikki pienemmät kalat mitä tässäkin akvaariossa oli. Isompi täytyi vaan saada pois remontin tieltä, kun ei ihan tuo akvaarion jatkuva siirtely onnistu.


No harmittaa minua muukin. Vähän uhkaavasti nyt näyttää siltä että en saa hunajaa ollenkaan. Kesä on ollut huono, moni on jo ottanut hunajat pois pesästä, vaikka yleensä ne otetaan vasta kuukauden päästä.
Toisaalta pesä on todella vahva ja keskusteltuani meidän kurssin ohjaajan kanssa, tulin siihen tulokseen että jaan pesän kahtia. Ensi viikolla olisi tulossa hänelle emojakin, joten ajattelin sitten yhden käydä hakemassa ja jaan pesän kahteen yhtä vahvaan kuntaan. Toista pitää kyllä sitten ruokkia, kun lentomehiläiset (siis ne jotka ovat kyllin vanhoja että lentävät keräämässä mettä ja siitepölyä) jäävät siihen jaettavaan pesän puolikkaaseen. Toisaalta jos vaan joku vielä silloin kukkii, voisi minulla olla sitten pieni mahdollisuus saada sitä hunajaa, kun pesästä poistuu paljon ruokittavia mehiläisiä, mutta sinne jää paljon lentäviä mehiläisiä.
Palaan varmaan siihen aiheeseen ensiviikolla, ja josko muistaisin ottaa joskus kamerankin mukaan niin voisin vähän kuvaillakin.