torstai 21. marraskuuta 2013

Hieno kissa Muusa

Muusa tyttönen muutti meille jokin aika sitten.
Se on kotiutunut hyvin, joskin aavistus on vielä varautunut lapsia kohtaan.


Muusa viihtyy nukkumassa jalkopäässä sängyssämme, tai hellan päällä lämmittelemässä. Portailta on mukava seurata ihmisten touhuja, illalla voi sitten vähän tulla sohvalle rapsuteltavaksikin.

Ulkoilu on myös kivaa, mutta ei liian pitkinä annoksina. Tosin pimeän tullen olisi mukava vähän pidemmäksikin aikaa jäädä, mutta lämpöinen sänky ja täysi ruokakuppi houkuttelee kyllä sisälle.

Muusasta on kehketynyt aivan loisto kissa (ei kuitenkaan sellainen joka loistaisi piemässä, paitsi ne silmät tietysti).


Se pyydystää hyvin hiiriä ja myyriä pellolta. Se on hätyytellyt oravat vähän aremmiksi ja pois lintulaudalta, mutta en ole sen kuitenkaan nähnyt pikkulintuja pyydystäneen. Vaikka Muusa on aika pieni kooltaan, se ei arastellut käydä isonkaan oravan kimppuun.
Muusa ei myöskään epäröinyt häätää sitä huomattavasti isompaa kissaa pois reviiriltään.
Reviirinsä se näyttää ottaneen hyvin ja, onneksi, näyttää myös pysyttelevän hyvin talon lähettyvillä. Melkein kuin se tietäisi missä meidän tontin rajat kulkee.

Kaiken kaikkiaan saimme aivan loistavan lisän perheeseemme!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti