sunnuntai 17. maaliskuuta 2013

Kotona taas!

Päästiin kaikki kotiin tiistaina. Ja ei koskaan ole ollut niin ihanaa tulla kotiin! Talokin näytti jotenkin ihan erilaiselta kun sisään astui, paljon enemmän unelmalta kuin sen arkena koen. Näin sitä samaa mitä silloin kun tämä talo ostettiin. Näki ne ihanat asiat, arkena huomaa sitten mikä ärsyttää (kuten edelleen se astianpesukoneen puute ja toimimaton keittiö).

Perjantaina ehdin sitten kylvää ensimmäiset siemenet ja nyt niitä innolla odottelen putkahtelevan esiin mullasta. Laitoin muutamaa chili lajiketta, kahta paprikaa (joista toinen oli kaupan paprikasta otettuja siemeniä), kahta tomaattia (niistäkin oli toiset kaupan tomaatista).
Lisäksi laitoin ananaksen siemeniä, ne olin ottanut kaupasta osetusta ananaksesta. Mutta pakko myöntää, että en edes ole varma olivatko ne siemeniä, vai jotain roskia vaan. Näyttivät kyllä ihan siemeniltä, mutta kun en ole asiaan millään lailla perehtynyt, niin en tiedä (vähän nyt voi nolottaa jos ovatkin vaan jotain roskaa, mutta ei se niin vakavaa ole).
Laitoin myös talviomenan (lajiketta en tietenkään kirjannut ylös, kun siemenet otin talteen, mutta hyvän makuisia omenoita olivat) siemeniä, en ollut ihan varma miten niiden kanssa pitäisi toimia, joten osan laitoin nyt multaan ja osan ajattelin laittaa sitten suoraan ulos. Laitoin viime syksynä myös jotain omenan siemeniä (ja tietenkin taas en lajiketta kirjannut ylös) pihalle multaan, katsotaan lähtevätkö kasvamaan.
Vähän olen alkanut silmäillä myös ihan vaan koriste kasveja, mutta olen nyt aika vakaasti päättänyt keskittyä tänä vuonna vaan noihin hyötykasveihin, kaikkeen kun ei aika riitä. Ehtiipähän sitten suunnitella pihan puutarha puolta rauhassa.
Tilailin myös loputkin siemenet mitä olin suunnitellut ja kyllä meni taas rahaa, ehdottomasti täytyy kyllä kerätä mahdollisimman paljon siemeniä sitten talteenkin.

Tänä viikonloppuna meitä kyllä ainakin täällä Kainuussa on hellitty aivan mahtavalla säällä! Vaikka yöllä on lämpötilat olleet vähän kolmenkymmenen molemminpuolin, on äkkiä aamulla alkanut ilma jo lämpiämään. Päivällä on ollut alle kymmenen astetta, eikä ole tuntunut niinkään kylmälle, kun tuullut ei ole ollenkaan ja aurinko on paistanut pilvettömältä taivaalta. Ja aika mukavasti se aurinko jo lämmittääkin (jopa on alkanut jo vähän jostain kohdin sulattamaankin lunta).
En ole ennen ajatellut että valon määrä niinkään vaikuttaisi vointiini (kun jotkut tuntuvat kärsivän suoranaisesta kaamosmasennuksesta), mutta vähän on outoa ollut, kun kahen viikon poissa olon jälkeen, valoisaa onkin jo melko aikaisin aamulla ja valoa riittää jo pitkälle iltapäivään asti. Huomaan jaksavani herätä aiemmin aamulla, ilman että väsyttää.
Siis tokihan se päivä pidentyi myös tuolla Helsingissä, mutta kun kaupungissa majoituttiin ja siellä oli koko ajan valoisaa, ei sitä niin huomannut.
No mahtavasta ilmasta johtuen oltiin ulkona koko viikonloppu (päivät siis), saatiin kaadettua muutama koivu lisää ja kyllä muuten on nyt kädet kipeät! Huomaa että pariin viikkoon ei oikein tullut tehtyä mitään fyysistä.
 Sain myös taas pitkästä aikaa kunnostettua niitä vahoja ikkunoita mitä tuossa ostin, maalit niistä olisi lähes kokonaan poistettu ja osan laseitakin olen jo saanut irroiteltua, enää pitäisi loput lasit irroittaa (ikkunakitti ei ole paras ystäväni tällä hetkellä) hioa puupinnat puhtaaksi, puhdistaa lasit, kitata ikkunat takaisin, maalata ikkunat, kaivaa järjetön kuoppa, tehdä kasvihuoneen perustukset, tehdä kasvihuoneen runko, laittaa ikkunat paikalleen, maalata runko, asentaa katto, kuskata maata, multaa ja soraa. Sittenhän se alkaisikin olla se kavihuone valmis! Vähän alkaa tuntua että valmistuukohan vielä alkukesäksi..

Täällä (ja samalla löysin myös uuden ihanan blogin) oli muuten ihanasti kirjoitettu nuukuudesta. Vähän en pidä kyllä tuosta sanasta, kun se on niin lähellä sanaa niukkuus, mutta ainakaan minulle ne eivät merkitse lähellekään samaa asiaa. Nuukuus on minusta järkevää. Äidit ovat järkeviä.
Kun olin pieni, meillä ei ollut paljon rahaa (ei kyllä isompanakaan), ja kun oltiin (siis äiti oli) vähän nuuka, ei sitten kuitenkaan tarvinnut elää niukkuudessa (no ehkä joskus sitäkin).
Vähän voisin inspiroitua itsekin keräämään tuollaista listaa, oikeastaan olisi ihan mukavaakin nähdä mitä kaikkea sitä on jo saanut aikaiseksi.

2 kommenttia:

  1. Minä otin myös kaupan (suippo)paprikasta siemeniä. Minulla on samaan aikaan laitettu kasvamaan muutamaa chililajiketta ja tavallistapaprikaa kaupan sieministä myös. Ne paprikasta otetut simemet itivät kaikkein nopeimmin ja ne taimet ovat kaikkein alinvoimaismman näköisiä tällä hetkellä.
    En tiedä siitä ananaksesta muuta kuin, että niitä voi yrittää kasvattaa siitä vihreästä "naatista". Olen pari kertaa kokeillut, mutten ole onnistunut.

    VastaaPoista
  2. Minäkin olen kokeillut kasvattaa siitä naatista ananasta, mutta ikinä en ole onnistunut, katsotaan tulisiko näistä jotain.

    VastaaPoista