torstai 21. helmikuuta 2013

Yhden auton elämää

Silloin kun asuu julkisten ulottumattomissa ja niin kaukana että ei kävellen tai pyörälläkään pääse liikkumaan (varsinkaan kahden lapsen kanssa) on pakko olla kaksi autoa (jos siis on kaksi auton tarvitsiaa). No olen tässä todistanut että ei se muuten olekaan niin pakko, ainakaan meidän kohdalla.
Meidän toiselle autolle (sille jota minä käytän ja joka on se parempi) meinasi käydä vähän huonosti. Mieheni meni sillä joulukuun alussa töihin, että käy katsastamassa sen töiden jälkeen. Auto syttyikin yhtäkkiä palamaan kun mies oli lähdössä töistä, sai sen onneksi nopeasti sammutettua, kun oli vielä työpaikalla ja oli sammuttimia lähellä.
Olin vähän murheen murtamana kun tuli töistä kotiin ja kertoin mitä oli tapahtunut. Meille aina käy näin.
 Mutta. Tässäkin oli onni onnettomuudessa, auto ei nimittäin palanut siis kovin pahasti (kiitos mieheni ripeän toiminnan), lähinnä siis syttyi keulalta palamaan. Toi vielä auton seuraavana päivänä ihan ajamalla kotiin. Ja vakuutusyhtiökin korvasi ihan avokätisesti aiheutuneet vauriot (könttäsummalla) ja saatiin laitettua autoon muutakin kuin mitä oli vaurioitunut.
No auto silti seisoo edelleen tuolla pihalla, siitähän ehti mennä leimakin umpeen, kun ei oikein puoliksi palanutta autoa viitsinyt katsastuskonttorille viedä. Kun sitten miehelläni oli vihdoinkin aikaa sitä alkaa laittamaan, eipä se lähtenytkään enää käyntiin, jonkun päivän joutui sitä ihmettelemään, ennekuin löysi vian (joka oli onneksi pieni laadultaan), nyt alkaisi olla auto viime silausta vaille valmis leimalle. Eikä tämäkään jäänyt taas onneksi viime tippaan, kun keskiviikkona pitäisi sillä lähteä Helsinkiin ajamaan.

No takaisin siihen mistä minun piti oikeastaan kirjoittaa.
Ollaan siis oltu yli kaksi kuukautta vain yhden auton varassa ja yllättävänkin hyvin ollaan pärjätty. Tilanne voisi kyllä olla toinen jos molemmat kävisi töissä, mutta minä olen kuitenkin vielä lasten kanssa kotona, enkä tarvitse autoa kuin pari kertaa viikossa. Olen vienyt niinä päivinä, joina autoa tarvitsen, miehen aamulla töihin ja sitten ollaan menty mummolaan päiväksi ja haettu mies töistä. Vaikka me ei asuta kuin 25km päässä kaupungista en ole silti kehdannut ajella edestakaisin, vaan ollaan oltu sitten koko päivä kaupungissa. Toisaalta veisi se kuitenkin aika älyttömästi aikaa, kun matkaan menee 20-30 min (riippuen minne päin kaupunkia pitää mennä) suunta ja siihen vielä kahden lapsen pukemiste ja riisumiset päälle, niin eipä sitä olisi ehtinyt kun käydä kääntymässä kotona kun taas olisi pitänyt lähteä omille menoille.
Pärjätty siis ollaan. Mutta kyllä meillä silti jatkossakin tulee olemaan kaksi autoa, alkaa tämä toisaalta jo ottaa hieman päähän, kun pitää herätä viimeistään 5.30 ja sitten jää kaikki kotityöt tekemättä ja ruokakin tahtoo venyä aina iltaan kun yleensä sen olen tehnyt neljäksi, mutta jos kotona ollaan vasta silloin niin siitä menee vielä aikaa kun syömään päästään.
Nytkin olen ollut kaksi päivää kaupungissa, eilenkin ehdittiin kotiin vasta kuudeksi, kun kaupassakin piti käydä (ja käytiin kyllä hakemassa sitten ruokaa mukaan, kun ei enää olisi mitään jaksanut alkaa kokkamaan).

On muuten todella suuri säästö ja luo ainakin minulle turvallisuuden tunnetta että osaa korjata vaikkapa autoa itse. Auton korjauttaminen korjaamolla on todella kallista ja jos yhtäkkiä pitää tehdä joku isompi remontti, niin täytyy siihenkin olla jossain rahaa säästössä. Eihän ne osat toki ilmaisia ole vaikka itse ne ostaa ja paikalleen laittaa, mutta isoja säästöjä siinä silti syntyy. Toisaalta itse tekeminen ja tällaistenkin asioiden osaaminen kuuluu myös aika paljon omavaraisuuteen. Voin sanoa olevani onnekas kun mieheni on aika taitava käsistään ja osaa tehdä noita korjaus ja rakennustöitä. Olen ehkä itsekin siitä joskus hyötynyt.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti