maanantai 29. lokakuuta 2012

Ei enää kärsimystä ja tuskaa

Vaikka lapsemme kulkevat kestovaipoissa ja vältän muutenkin kaikkea kertakäyttöistä tavaraa, olen kuitenkin häpeäkseni kertistellyt itse.
Nyt siihen tuli loppu. Ostin kuukupin ja voi sitä taivaallista (tai siis tavallista) oloa joka on kuukautisten aikaan. Olen ennen kärsinyt kutinasta kirvelystä ja (anteeksi) kaikesta paskasta kerran kuussa. No ei tarvitse kärsiä enää.
Pari ensimmäistä päivää meni säätäessä ja etsiessä sopivaa kupin taittelua ja asentoa jossa se laittaa ja saada poiskin, mutta sitten alkoi sujua ja olo oli hyvä ensimmäisen kerran ikinä kuukautisten aikaan. Tai siis olo oli niin kuin koko kuukautisia ei olisi ollutkaan.
Olen oikeasti kärsinyt todella kovasti aina kuukautisista (ja niinpä minua ottaa suuresti päähän ihmiset jotka sanovat että ne kuuluu naiseuteen ja ne pitää vaan hyväksyä). Ne ovat tuoneet mukanaa valtavaa kipua, pahoinvointia ja huimausta, näistä kärsin nykyään onneksi vähemmän, lisäksi minulle on kehittynyt aika korkea kipukynnys.
Kärsin kuitenkin vieläkin joka kuukausi kuukautissuojien aiheuttamasta ärsytyksestä niin limakalvoilla kuin ihollakin ja etenkin pään sisällä. Kun vuoto ei ole kovin runsasta ei tampoonit ole kovin mukavia vuodon viimeisinä päivinä, ne kuivattaa ihan järjettömästi limakalvoja ja varsinkin pois ottaminen on aika kivuliastakin. Siteitä taas en voi käyttää koska ne kutittavat ja kirveltävät ihan hirveästi. Siis sen lisäksi että ovat ihan sairaan ällöttäviä. Ja se (anteeksi taas) vitutuksen määrä mikä tästä syntyy. Joka kuukausi olen kuin äärimmilleen jännitetty jousi, valmiina napsahtamaan hetkenä minä hyvänsä. Ja ei, se ei ole mukavaa. Ei ole mukavaa kun koko ajan on epämiellyttävä olo, mitään kivaa ei voi tehdä (jo ihan senkin takia että koko ajan vituttaa niin paljon).
En kuollaksenikaan tiedä miksi olen piinannut itseäni kaikki nämä vuodet. Ostakaa hyvät naiset itsellenne kuukuppi (ei, tämä ei ole maksettu mainos) ja eläkää onnellisina. Aamen.

torstai 18. lokakuuta 2012

Ananasta purkkiin

Suunnittelinkin jo aiemmin anannaksen säilömistä, sillä olemme luopunet kokonaan säilykkeistä (siis niistä peltipurkkisäilykkeistä). Syitä siihen voi lukea vaikka täältä tai täältä. Ja lisää löytyy googlettamalla.

No nyt loppusyksystä on ananaksia taas saatavilla kaupoista ja päätin siis kokeilla. Minkäänlaista apua ei netti tällä kertaa tuonut, joten säilöin ihan yleisperiaatteen mukaan.
Ensin pilkoin anankaset sopiviksi paloiksi(ja poistin tietysti kuoret). Sitten vaan survoin ne puhtaisiin pilttipurkkeihin niin että ne peittyivät omaan mehuunsa, vähän sai painella niitä että olivat mahdollisimman tiiviisti ja ettei ilmakuplia jäänyt. Samalla siis irtosi mukavasti mehua. Sitten suljin purkit tiiviisti ja laitoin ne kiehuvaan veteen (että siis purkki ja sisältö kuumenee hieman ja samalla umpioituu). No tässä oli ensinnäkin se ongelma että pilttipurkkeja on ihan järjettömän vaikea saada uudelleen suljettua tiiviivsti. Vain noin puolet umpioitui. Ja kansia ei olisi ehkä pitänyt sulkea tiiviisti kun ne laittoi kiehuvaan veteen, vaan laittaa vain löyhästi paikalleen.
No tein sitten uudemmankin satsin, ja tällä kertaa kuumensin ananakset erikseen ja lasipurkit erikseen, ja laitoin sitten kuumennetut ananakset kuumiin lasipurkkeihin ja suljin tiiviisti. Ja tällä kertaa käytin pieniä säilöntään tarkoitettuja purkkeja. Ja olivat huomattavasti helpompia sulkea. En ehkä käytä pilttipurkkeja enää, mutta pitää etsiä vielä noita ihan pieniä lasipurkkeja lisää.
Pari purkkia ollaan jo käytetty ja hyviä olivat, maistuivat vielä enemmän tuoreelle ananakselle kuin niille kaupan säilykkeille, mutta epäilen että maku mahtaa muuttua  ajan kanssa. Se tuoreen ananaksen hapokkuus mahtaa kuitenkin ajan kanssa poistua, luulen.
No tässä on mieleeni tullut ajatus kuitenkin noiden säilöntään tarkoitettujen lasipurkkien kansista, siis niistä metallisista. Niissähän on myös jotain muovia sisäpuolella, etä mitähän niissä mahtaa olla. Etteivät nekin kuitenkin sisältäisi bisfenoli-A. Toisaalta, kosketuspinta purkin sisältöön on huomattavasti pienempi (kuin säilyketölkeissä), jos koskettaa ollenkaan, jos purkkeja on koko ajan säilyttänyt pystyssä.


Tänään muuten satoi ensilumi!
(Se tietenkin suli pois puoleenpaivään mennessä.)

keskiviikko 17. lokakuuta 2012

Syrjäytymisvaara

Syrjäytyminen. Kova sana viime aikoina.

Epäilen olevani suuressa syrjäytymisvaarassa. Koen vierantuvani siitä todellisuudesta mitä ennen elin, siitä "normaalista elämästä yhteiskunnassa". Ensinnäkin vierastan nykyään suuresti kulutusyhteiskuntaa. Toisekseen olen erityislapsen äiti.
Kun katsoo lehtien ja television (jota kyllä tulee muuten aika vähän katsottua) mainontaa ja otsikoita, tuntee elävänsä jossain ihan muussa maailmassa. Kaupat on täynnä kaikkea kivaa tarpeellista tavaraa, joista toki moni muka helpottaa elämää. Osta sitä ja tätä niin se ja tämä sujuu kun huomaamatta. Ikkunoita ei saa pestyä ilman sähköistä pesintä ja lapset ei osaa leikkiä itse. Erityisesti minua ärsyttää monet lasten lelut.
Pidän kovasti Brion leluista, mutta minua ärsyttää esimerkiksi ne sähköiset junat. Onhan se hirmu kiva että se juna puksuttaa siinä ihan itse, mutta minusta olisi kivempi jos se lapsi leikkisi sillä junalla itse eikä se juna leikkisi lapsen puolesta (toki siinä junaradan kasaamisessa on jo puuhaa, mutta..). Juu meillä takavarikoitiin sähköinen juna ennen kuin lapsi sitä saikaan.
Koen vieraalta mennä kauppaan. Siellä on vain niin paljon kaikkea turhaa myynnissä, että alkaa ahdistaa.
Mutta minusta on edelleen aivan ihanaa mennä kirppikselle. Kun sinne menee, melkein jännittää kun kävelee ovesta sisään. Et voi koskaan tietää mitä löydät, tai löydätkö ylipäätänsä mitään. Se on sellainen nykyajan saalistus reissu. Ja kun jotain hyvää löytää siitä on ihan toisella tavalla innoissaan ja se ilahduttaa huomattavasti enemmän. Siis jos ostaisit kaupasta uutena.En muista mitä lehteä luin, mutta siinä oli artikkeli nollaenergiatalosta. Ja seuraavalla sivulla mainostettiin terassilämmittimiä. En tiedä olisiko pitänyt itkeä vai nauraa. No nauroin kuitenkin.

Toisekseen kyllä se erityislapsi antaa aika paljon. On oppinut katsomaan elämää ihan uudella tavalla, eikä tärkeintä ole mitä sillä lapsella on päällä (että onko sillä nyt ne hienoimmat vaatteet), riittää että se lapsi on siinä. Elämästä on tullut yksinkertaisempaa. On oppinut iloitsemaan elämästä itsestään, ilman jotain tarkoitusta ja päämäärää. Saavutuksia.
Tuntuu todella että nyky päättäjät ovat kyllä ihan pihalla mitä se oikea elämä on. Ei sillä, onhan siinä kuplassa ihan kiva elää, mutta aika äkkiä siitä tippuu pois jos sattuu jotain elämää järityttävää. Vaikka sairaus tai köyhyys. Ja ei, niistä ei vaan voi aina päättää selviävänsä. Kun kaikkea ei voi nykylääketiedekään parantaa tai edes auttaa ja aina ei vaan löydy sitä työtä millä elättäisi itsensä.

Muistuikin juuri mieleeni eräs animaatio (nimeä en kyllä valitettavasti muista), jossa ihmiset elivät jossain avaruusaluksessa (koska olivat tuhonneet maan asumiskelvottomaksi, yllätys), ja elivät jonkinlaisen simulaattorin kautta. Kaikki olivat vain lihavia ja liikuntakyvyttömiä. Sitten se kuuluisa tekniikka pettikin ja ihmisten oli pakko alkaa elää ihan oikeasti. No onneksi se maakin oli jo tullut asumiskelpoiseksi jälleen ja kaikki hyvin loppu hyvin. No pointti oli se että alkaa tuntua että nykyään tosiaan ollaan ihan vieraannuttu todellisuusesta. Ihmiset ei elä tätä oikeaa elämää. Ja jossain kohdin varmaan keksitään sitten sijaisrobotit niin kuin elokuvassa Surrogates. Kunnon Matrix meininkiä tai jotain.

En myöskään kaipaa enää "oikeisiin töihin", siis raatamaan niska limassa palkalla jolla ei tule toimeen, ja kuulemaan haukkuja, mutta ei koskaan kiitosta. Joku voi luulla minua laiskaksi (ja kyllähän minä olenkin, tai siis mukavuudenhaluinen),ei kyllä minä mielelläni töitä teen. En karta niitä "paska"hommiakaan, mutta en minä niitä hyväntekeväisyytenä (=orjana) halua tehdä. Mieluummin teen sitten työtä itselleni (paitsi yrittäjäksi ei kannata ryhtyä jos et omaa pienoisia pesämunia sen varalle että homma kuseekin).


En kuitenkaan ole huolissani, vaikka olisinkin syrjäytymisvaarassa, se on oikeastaan ihan mukavaa.