keskiviikko 17. lokakuuta 2012

Syrjäytymisvaara

Syrjäytyminen. Kova sana viime aikoina.

Epäilen olevani suuressa syrjäytymisvaarassa. Koen vierantuvani siitä todellisuudesta mitä ennen elin, siitä "normaalista elämästä yhteiskunnassa". Ensinnäkin vierastan nykyään suuresti kulutusyhteiskuntaa. Toisekseen olen erityislapsen äiti.
Kun katsoo lehtien ja television (jota kyllä tulee muuten aika vähän katsottua) mainontaa ja otsikoita, tuntee elävänsä jossain ihan muussa maailmassa. Kaupat on täynnä kaikkea kivaa tarpeellista tavaraa, joista toki moni muka helpottaa elämää. Osta sitä ja tätä niin se ja tämä sujuu kun huomaamatta. Ikkunoita ei saa pestyä ilman sähköistä pesintä ja lapset ei osaa leikkiä itse. Erityisesti minua ärsyttää monet lasten lelut.
Pidän kovasti Brion leluista, mutta minua ärsyttää esimerkiksi ne sähköiset junat. Onhan se hirmu kiva että se juna puksuttaa siinä ihan itse, mutta minusta olisi kivempi jos se lapsi leikkisi sillä junalla itse eikä se juna leikkisi lapsen puolesta (toki siinä junaradan kasaamisessa on jo puuhaa, mutta..). Juu meillä takavarikoitiin sähköinen juna ennen kuin lapsi sitä saikaan.
Koen vieraalta mennä kauppaan. Siellä on vain niin paljon kaikkea turhaa myynnissä, että alkaa ahdistaa.
Mutta minusta on edelleen aivan ihanaa mennä kirppikselle. Kun sinne menee, melkein jännittää kun kävelee ovesta sisään. Et voi koskaan tietää mitä löydät, tai löydätkö ylipäätänsä mitään. Se on sellainen nykyajan saalistus reissu. Ja kun jotain hyvää löytää siitä on ihan toisella tavalla innoissaan ja se ilahduttaa huomattavasti enemmän. Siis jos ostaisit kaupasta uutena.En muista mitä lehteä luin, mutta siinä oli artikkeli nollaenergiatalosta. Ja seuraavalla sivulla mainostettiin terassilämmittimiä. En tiedä olisiko pitänyt itkeä vai nauraa. No nauroin kuitenkin.

Toisekseen kyllä se erityislapsi antaa aika paljon. On oppinut katsomaan elämää ihan uudella tavalla, eikä tärkeintä ole mitä sillä lapsella on päällä (että onko sillä nyt ne hienoimmat vaatteet), riittää että se lapsi on siinä. Elämästä on tullut yksinkertaisempaa. On oppinut iloitsemaan elämästä itsestään, ilman jotain tarkoitusta ja päämäärää. Saavutuksia.
Tuntuu todella että nyky päättäjät ovat kyllä ihan pihalla mitä se oikea elämä on. Ei sillä, onhan siinä kuplassa ihan kiva elää, mutta aika äkkiä siitä tippuu pois jos sattuu jotain elämää järityttävää. Vaikka sairaus tai köyhyys. Ja ei, niistä ei vaan voi aina päättää selviävänsä. Kun kaikkea ei voi nykylääketiedekään parantaa tai edes auttaa ja aina ei vaan löydy sitä työtä millä elättäisi itsensä.

Muistuikin juuri mieleeni eräs animaatio (nimeä en kyllä valitettavasti muista), jossa ihmiset elivät jossain avaruusaluksessa (koska olivat tuhonneet maan asumiskelvottomaksi, yllätys), ja elivät jonkinlaisen simulaattorin kautta. Kaikki olivat vain lihavia ja liikuntakyvyttömiä. Sitten se kuuluisa tekniikka pettikin ja ihmisten oli pakko alkaa elää ihan oikeasti. No onneksi se maakin oli jo tullut asumiskelpoiseksi jälleen ja kaikki hyvin loppu hyvin. No pointti oli se että alkaa tuntua että nykyään tosiaan ollaan ihan vieraannuttu todellisuusesta. Ihmiset ei elä tätä oikeaa elämää. Ja jossain kohdin varmaan keksitään sitten sijaisrobotit niin kuin elokuvassa Surrogates. Kunnon Matrix meininkiä tai jotain.

En myöskään kaipaa enää "oikeisiin töihin", siis raatamaan niska limassa palkalla jolla ei tule toimeen, ja kuulemaan haukkuja, mutta ei koskaan kiitosta. Joku voi luulla minua laiskaksi (ja kyllähän minä olenkin, tai siis mukavuudenhaluinen),ei kyllä minä mielelläni töitä teen. En karta niitä "paska"hommiakaan, mutta en minä niitä hyväntekeväisyytenä (=orjana) halua tehdä. Mieluummin teen sitten työtä itselleni (paitsi yrittäjäksi ei kannata ryhtyä jos et omaa pienoisia pesämunia sen varalle että homma kuseekin).


En kuitenkaan ole huolissani, vaikka olisinkin syrjäytymisvaarassa, se on oikeastaan ihan mukavaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti